Ilmaise itseäsi -leiri

Ilmaise itseäsi -leiri 28.-30.9.2018 Joutenlammen leirikeskuksessa

Kajaanin kaupunginteatteri ja Kainuun Liikunta järjestävät 15–25 -vuotiaille nuorille
teatteri- ja sirkusleirin Kajaanin Joutenlammella 28.-30.9.2018.

Koulutusviikonlopun ohjelma koostuu klovnerian, sirkuksen, säveltämisen ja videon
työpajoista, joissa nuoret pääsevät viikonlopun ajaksi keskittymään haluamaansa
osa-alueeseen. Koulutus pidetään Kajaanissa, Joutenlammen kurssikeskuksella.

Kajaanin linja-autoasemalta järjestetään linja-autokuljetus leirille.

Koulutusviikonloppu, majoitus ja ruokailut on osallistujille ilmaisia lukuunottamatta
paikan päällä kerättävää 30 euron ruokarahaa. Nuorten matkat kunnista Kajaaniin
kustannetaan halvimman kulkuneuvon mukaan.

Koulutukseen ilmoittautuminen on käynnissä 15.8.–15.9.2018. Linkki ilmoittautumiseen lisätään elokuun alussa tähän.

Koulutusviikonloppu on osa valtakunnallista ESR-rahoitteista Osallistava ja
liikunnallinen teatteri -hanketta, jota koordinoi Diakonia-ammattikorkeakoulu. Kainuun
osahanketta koordinoi Kajaanin kaupunginteatteri ja toteuttaa kaupunginteatterin
kanssa yhteistyössä Kainuun Liikunta ry.

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Karoliina Kuvaja
Projektikoordinaattori
Osallistava ja liikunnallinen teatteri
Kajaanin kaupunginteatteri
Puh. 044 421 4379

Leiriesitteen voit ladata täältä.