VAU:n Valtti-ohjelma tuo erityisliikkujia seuroihin

7.9.2017

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n Valtti-ohjelmassa pyritään auttamaan vammaisia ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria liikuntaharrastuksen pariin Valttien, eli henkilökohtaisten ohjaajien avustuksella. Valtit ovat pääasiassa liikunnan-, kasvatus-, kuntoutus- tai sosiaalialan opiskelijoita. Kainuussa Valtti-ohjaajat tulevat Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijoista.

Valtti-ohjelmaa kokeiltiin ensimmäistä kertaa viime vuonna ja tulokset olivat rohkaisevia. Palautteen perusteella 54 % ohjelman läpikäyneistä lapsista löysi harrastuksen ja 61 % liikkuminen lisääntyi aikaisemmasta. Moni perhe sai ideoita ja tukea liikunnan harrastamiseen.

Vuoden 2017 haussa Valtti-ohjelmaan haki 345 lasta ja nuorta. Kainuusta mukaan lähtee 13 nuorta. Valtti-ohjaaja saattaa lapsen tai nuoren liikuntakokeilujen pariin syksyn 2017 aikana. Jokainen Valtti-ohjattava -pari tekee noin neljä liikuntakokeilua syksyn aikana.  Toivottavasti mahdollisimman moni seura antaa rohkeasti mahdollisuuden lapselle tai nuorelle tulla kokeilemaan.

Syksyn Valtti-toiminnan alkajaisiksi järjestetään Valtti Kick Off -tilaisuuksia paikkakunnilla, joissa on Valtti-ohjelman yhteistyöoppilaitoksia. Urheiluseurat ovat erittäin tervetulleita mukaan näihin tilaisuuksiin. Kajaanissa Valtti Kick Off -tilaisuus järjestetään 28.9.

Lisätietoja Valtti-ohjelmaan liittyen:
VAU:n lasten ja nuorten liikunnan suunnittelijaan Nina Peltoseen, puh. 050 400 1532, nina.peltonen(a)vammaisurheilu.fi

Lisätietoja Kainuun Valtti-toiminnasta:
Kainuun Liikunnan Lasten- ja perheliikunnan kehittäjä Ira Liuski, puh. 044 5325 918, ira.liuski(a)kainuunliikunta.fi

 

Löydä oma seura -palvelu

Valtti-ohjelman puitteissa on tehty kartoituksia eri paikkakuntien vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan tarjonnasta. Tiedossamme olevat urheiluseurat ja muut toimijat, jotka huomioivat toiminnassaan erityistä tukea tarvitsevat liikkujat, on koottu VAU:n Löydä oma seura -palveluun osoitteessa www.vammaisurheilu.fi/palvelut/loyda-oma-seura. Jos seurassanne on toimintaa erityistä tukea tarvitseville tai innokkuutta aloittaa sellaista, ilmoittakaa yhteystietonne VAU:n tiedottaja Lauri Jaakkolalle, lauri.jaakkola@vammaisurheilu.fi

 

Sporttiklubin Facebook-sivut

Sporttiklubi on VAU:n tiedotuspalvelu vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Käykää tykkäämässä Sporttiklubin Facebook-sivuista, siellä jaetaan tietoa vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille suunnatuista urheilu- ja liikuntatapahtumista: www.facebook.com/sporttiklubi.

 

VAU:n väki neuvoo ja auttaa

Apua vammaisurheiluun ja soveltavaan liikuntaan liittyviin asioihin voi kysyä VAU:n työntekijöiltä, joiden yhteystiedot löydät osoitteesta www.vammaisurheilu.fi/yhteystiedot. Ota rohkeasti yhteyttä!