Maksutonta kerhotoimintaa 15-19-v. nuorille Sotkamossa ja Kuhmossa

6.9.2017

Liikuntaa, teatteria ja sirkustelua yhdistävät Ilmaise itseäsi -kerhot käynnistyvät syyskuussa.

Ilmaise itseäsi -kerhossa on luvassa liikettä, ilmaisua, liikuntaa, teatteria ja sirkustelua. Kajaanin kaupunginteatterin ja Kainuun Liikunnan järjestämässä kerhossa toimitaan ilmaisun ja liikkeen rajapinnassa. Kerhovuosi jakautuu neljään eri teemaan. Osallistujat saavat itse ohjaajien johdolla suunnitella ja olla vaikuttamassa kerhojen sisältöihin.

Sotkamon kerho pidetään tiistaisin 19.9. alkaen klo 18.30-20 nuorisotalo Asema 13 salissa. Kerho on suunnattu 15-19 -vuotiaille nuorille. Kerhon ohjaajina toimivat Kajaanin kaupunginteatterin Sanna Heikkinen, Kainuun Liikunnan Matias Ronkainen sekä Sotkamon Jymyn Salla Klemetti.

Kuhmossa Ilmaise itseäsi -kerho käynnistyy myös tiistaina 19.9. klo 15.45-17.15 Tuupalan koulun salissa. Kerho on avoin ja seon suunnattu myös 15-19-vuotiaille nuorille. Kerhon ohjaajina toimivat Matias Ronkainen Kainuun Liikunnalta ja Karoliina Kuvaja Kajaanin kaupunginteatterilta.

Varustaudu kerhoon joustavilla ja mukavilla vaatteilla sekä vesipullolla.

Voit ilmoittautua ennakkoon mukaan kerhoihin lähettämällä viestin Kuvajan Karoliinalle (teatterin yhdyshenkilö, p. 044-4214379) tai tulla vain paikalle katsomaan, millaista toimintaa on luvassa. Voit myös ottaa kaverin mukaan!

Tutustu hankkeeseen täältä.

Tutustu hankkeen valtakunnallisiin sivuihin täältä.