Jäsenhuone|Työhuone
« Takaisin seuran etusivulle

KKI-tukea Kainuuseen

Tiedote 30.6.2010, KKI-tukea Kainuuseen

 

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma myönsi taloudellista neljälle terveysliikuntahankkeelle Kainuuseen. Tukea saivat Sotkamon kunta, Kuhmon Reumayhdistys ja Puolangan kunta sekä FC Wimma ja Papas ry yhdessä.

 

Keho ja mieli kevyeksi – painonhallintakurssi työikäisille, Sotkamon kunnan liikuntatoimen vetämä hanke työikäisille miehille ja naisille, joiden riski sairastua diabetekseen tai metabolisen oireyhtymän sairauksiin on suuri. Hanke on tarkoitettu niille, jotka ovat jo sairastuneet, tai kuuluvat niinsanottuun riskiryhmään. Hankkeen tavoitteena on ehkäistä ylipainoa ja sen lisääntymistä. Tukea 1500€

 

Hyväolo-yhdessä kuntoon, Kuhmon Reumayhdistyksen hanke, jonka tavoitteena on aktivoida vähänliikkuvia henkilöitä erityisesti miehiä monipuolisella, kokeilumahdollisuuksia sisältävällä matalankynnyksen liikunnalla Kuhmossa. Tukea 2000€

 

Pihkakourat kuntoon, Puolangan kunnan liikuntatoimen hanke, joka aktivoi metsäalalla työskenteleviä, ja metsäalalta eläköityneitä miehiä pitämään huolta fyysisestä jaksamisesta ja kunnostaan matalankynnyksen liikuntaryhmillä, ulkoilu, kuntosali ja sisäliikunta. Tukea 1500€

 

Hyvä mieli palloillen – Mamas ja Miesten pelit, FC Wimma ja Papas ry. Hankeen tavoitteena on yli 40-vuotiaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen salibandyn ja jalkapallon alkeita opetellen. Tavoitteena on lisätä yli 40-vuotiaiden säännöllisesti liikkuvien määrää toiminta-alueella Kajaanissa. Tukea 1500€

 

Tukea kaksi kertaa vuodessa

 

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma myöntää kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea terveysliikuntaa yli 40-vuotiaille järjestäville hankkeille. Vuoden 2009 toisella hakukierroksella tukea sai 105 hanketta. Tukisumma oli yhteensä 269 000 euroa. Hankkeiden saama tuki vaihteli 300 eurosta 20 000 euroon. Hakemuksia tuli 175 eri puolilta Suomea.

 

Kaikkien tukea saaneiden hankkeiden hankekuvaukset ja yhteyshenkilöt löytyvät 18.6.2009 alkaen KKI-ohjelman internet-sivuilta osoitteesta http://www.kki.likes.fi/ kohdasta: Hae tukea liikuttamiseen (tuetut hankkeet, haku 2/2009).

 

 

KKI-ohjelma on toiminut jo vuodesta 1995 opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella. Ohjelmassa ovat mukana myös liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö sekä Metsähallitus. Ohjelman tavoitteena on auttaa yli 40-vuotiaita työikäisiä ja ikääntyneitä säännöllisen liikuntaharrastuksen alkuun, lisätä heidän arkista liikkumistaan sekä luoda pysyviä liikuntapalveluita työikäisten ja ikääntyneiden lähipiiriin. Ohjelman toteutuksesta vastaa Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön LIKES-tutkimuskeskus.

 

 

Tukea voi hakea seuraavan kerran talvella 2011. Hakemusten palautus 31.3 mennessä!

 

-------------------------------------------------------------------------------------